Kuvat: Kalle Kirjalainen

Mittani on aina ihminen

Olen saanut kotikasvatuksen, jonka periaatteisiin kuului heikomman puolustaminen. Jokainen ihminen on yhtä arvokas ja sen periaatteen tulisi näkyä myös kaikessa toiminnassa.

Olen huolestuneena seurannut vanhusten kohtelua. Oma äitini teki pitkän uran mielisairaanhoitajana kuntainliiton palveluksessa. Hoitajana hän oli erittäin pidetty ja lämminsydäminen. Äitini elämän suurin ja kamalin pelko oli joutua itse sairaalaan ja tulla kaltoin kohdelluksi. Hänen molemmat pelkonsa kävivät rankasti toteen. Teen kaiken voitavani sen eteen, että mahdollisimman moni välttyisi äitini kohtalolta.

Ikäihmisiä varten ei ole olemassa erityislakeja, joilla heille turvattaisiin subjektiivisia oikeuksia. On olemassa vain sovellettavia puitelakeja, joita kunnissa tulkitaan vaihtelevasti. Yksityiskohtaiset säännökset olisi kiireellisesti kirjattava lakiin, jotteivät kunnat voisi enää tulkita säädöksiä mielivaltaisesti.

Vanhusten elämänlaatua ja terveyttä tulisi tukea kaikin tavoin. Yksikään vanhus ei saisi kärsiä yksinäisyydestä ja puutteellisesta huolenpidosta. Aktiivista ikää voitaisiin pidentää erilaisilla harrastuksilla ja tapaamisilla, joihin kuntien tulisi osoittaa toimitiloja. Ikäihmisille olisi tärkeätä järjestää myös terveysliikuntaa.

Terveysliikunnalla on keskeinen rooli koko väestön sairauksien ehkäisemisessä. Liikunnan vaikutus työkykyyn, terveyteen ja kansantautien ennaltaehkäisyyn on tieteellisesti todistettu tosiasia. Jokainen terveysliikuntaan sijoitettu euro saadaan moninkertaisena takaisin sosiaali- ja terveysmenojen säästöinä.

Nuorille omat palvelut
Yhteiskuntamme kovuus kohdistuu yhä voimakkaammin nuoriin. Järkyttävä, mutta paljolti vaiettu tosiasia on, että joka kolmas 20–30-vuotiaana kuollut suomalainen on tehnyt itsemurhan. Kaikki eivät jaksa pinnistellä menestymisen ja kilpailun paineessa. Nuorisotyöttömyys on korkea eikä edes opiskelu välttämättä takaa työpaikkaa. Nykyhetki on silloin ilotonta eikä tulevaisuudenkaan suhteen ole juuri paremmasta toivoa.

Nuoria varten kunnilla tulisi olla nimenomaan nuorten tarpeisiin soveltuvia ja pitkälti nuorten itsensä ehdoilla toimivia palvelukokonaisuuksia, joihin Stakesilla on esittää hyväksi koettuja käytäntöjä. Nuorten syrjäytyminen, jos mikään, tulee äärettömän kalliiksi yhteiskunnalle – puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Pitää myös muistaa, että nuorillakin on lain suomat oikeudet ihmisarvoiseen elämään, vaikkeivät he aina osaa itse perätä oikeuksiaan.

Työ ja yrittäjyys ovat hyvinvoinnin perusta
Perustuslain mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Työttömyys ja pätkätyöt ovat kuitenkin edelleen monen, etenkin nuoren aikuisen kohtalo. Työllisyyskurssit eivät tätä ongelmaa yksinään ratkaise, vaan työllisyyden hoidossa painopistettä olisi siirrettävä kurssittamisesta enemmän esimerkiksi valvottuun oppisopimuskoulutukseen.

Työttömyyttä voidaan helpottaa myös tukemalla pienyrittäjyyttä sekä huolehtimalla yrittäjien sairausturvasta. Monet työttömät voisivat yrittäjyydellä ratkaista oman työllisyytensä, jos he saisivat siihen nykyistä enemmän todellista tukea ja kannustusta. Nykyään kynnys yrittäjyyteen on monelle ylittämätön ja pelottava käsittämättömine byrokratioineen.

Lainsäädännöllä tulee myös turvata keinot, joilla työnantajat saadaan toteuttamaan yhteiskuntavastuutaan muuallakin kuin vain vuosikertomuksissaan. Esimerkiksi työsuhteiden tulisi pääsääntöisesti olla vakituisia, jotta ihmiset voisivat suunnitella elämäänsä. Työnantajat tulee velvoittaa antamaan pitävät perustelut sille, miksi jokin työsuhde on vain määräaikainen. Julkishallinto voisi toimia tässä tiennäyttäjinä. Myös irtisanomissuojaa olisi parannettava.

Asuminen ei saa olla arpapeliä
Työssäni Asumisterveysliitto AsTe ry:n toiminnanjohtajana ja rakennusterveysasiantuntijana olen joutunut perin pohjin tutustumaan mekanismeihin, joilla elinkeinoelämä ajaa yksipuolisesti omia etujaan päättäjien keskuudessa. Olen joutunut puuttumaan moniin epäkohtiin, minkä seurauksena jopa henkeäni on uhattu. Se ei ole kuitenkaan saanut minua perääntymään tai edes pysähtymään.

Työssäni olen erityisesti törmännyt rakennusteollisuuden mahtiasemaan. Rakentamisen huono laatu uhkaa jo koko kansantalouttamme ja -terveyttämme. Kelvottoman rakentamisen johdosta lukemattomat ihmiset oireilevat tai sairastuvat tarpeettomasti kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla. Lasku siitäkin tulee viime kädessä yhteiskunnalle. Siitä huolimatta lainsäädäntö mahdollistaa vastuuntunnottoman rakentamisen. Suuria voittoja tavoiteltaessa voidaan rakenteiden sisään jättää vakavia rakennusvirheitä, jotka toimivat aikapommeina ja paljastuvat usein rakennusvaurioina, muun muassa homevaurioina vasta, kun kaikki vastuuajat ovat umpeutuneet.

Huonon rakentamisen seurauksena asuntokaupasta on tullut sekä myyjien että ostajien painajainen. Koskaan ei voi olla varma, mitä kaupan jälkeen paljastuu ja yksittäiset kaupan osapuolet joutuvat rankkoihin riitatilanteisiin ja korvausvelvollisiksi, vaikka todelliset syylliset löytyvät usein muualta. Asuntokaupan turvaksi suunniteltu kuntotarkastustoimintakin on käytännössä toteutettu pelkästään liike-elämän ehdoilla. Nykymuotoisena se palvelee lähinnä kuntotarkastajien ja kiinteistönvälittäjien omia intressejä.

Pahoinvointi tulee kalliiksi
Kun kaikissa hyvinvointipalveluissa säästetään lyhytnäköisesti ja jopa lainvastaisesti, on tuloksena yhä lisääntyvää pahoinvointia. Yhteiskunnalle tulisi paljon halvemmaksi tukea ihmisiä ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Vaikka edellä kuvaamissani epäkohdissa on valtavasti työtä, minulla on paitsi kokemusta, näkemystä että näyttöä kuin myös tahtoa ja sitkeyttä puuttua tehokkaasti ongelmiin sekä selvittää niitä. En kumarra mihinkään suuntaan eikä minua voi lahjoa tai uhkailla vaikenemaan.

Hannele Rämö
Heinola

 

Jaa |

 

Karri Rämö