Kuvat: Kalle Kirjalainen

Vieraskynät

Taistelu itsenäisten kuntien puolesta jatkuu
 
”Jos kuntaliitosta ei nyt synny, se toteutetaan myöhemmin pakkokeinoin”. Tämä UusiKunta
– hankkeen lobbareiden ahkerasti viljelemä argumentti on vielä tuoreessa muistissamme. Mieleen on jäänyt myös kuntaliitosta ajaneiden väite, että seuraavan hallituksen pohjasta riippumatta, valtiovalta aikoo puuttua kuntien itsenäisyyteen. Jo nyt, muutamaa kuukautta myöhemmin, on selkeästi nähtävissä, kuinka näköalaton tuo asenne on ollut. 
 
Menneen kuntaliitosbuumin takaa löytyy ns. Paras – hanke, jonka avulla yritettiin antaa tekohengitystä sille järjettömälle tilanteelle, joka on vähitellen muodostunut maahamme, kun kunnille on sälytetty tolkuttomat määrät lakisääteisiä velvoitteita. Näistä velvoitteista kallein ja raskain on sosiaali- ja terveydenhuolto. Muissa EU-maissa näistä kustannuksista yleisesti vastaa joko koko valtio tai suuret kansalliset toimijat, joiden väestöpohja on yli miljoona asukasta.
 
Nyt on Suomessakin herätty ja alettu ymmärtää, että sosiaali- ja terveydenhuollon epätasa-arvoista rahoitusrakennetta ei voida paikata kuntaliitoksilla, vaan rahoitusjärjestelmä on uusittava radikaalisti. THL julkaisikin 4.2.11 tiedotteen, joka oli otsikoitu ” Sosiaali- ja terveyspalveluiden uusi rahoitusjärjestelmä tulevan hallituksen työlistalle”.  Tiedotteen takana seisovat maamme eturivin asiantuntijatahot.
 
Uudet, asiantuntijoiden esittämät rahoituksen mallit eivät perustu sosiaali- ja terveydenhuollon nykyiseen kunnallisveropohjaiseen rahoitukseen, vaan vastuu jaettaisiin joko kokonaan kansalliselle tasolle tai suurille rahastoille.  Näitä uusia rahoitusjärjestelyjä tulevan hallituksen työlistalle on kehitetty ainakin Kelassa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa sekä Sitrassa.
 
Valitusta mallista riippuen, uudistuksen avulla voitaisiin kunnallisveroja laskea jopa puoleen nykyisestä. Se toisi mukanaan myös todellista tasa-arvoa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, kun palvelujen järjestäminen ei olisi enää riippuvainen yksittäisen kunnan vauraudesta.
 
Luulisi, että tulevan hallituksen on vaikea ohittaa tämä asiantuntijoiden ulostulo, koska sen tukena on myös kansalaisten enemmistö. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan kuntaliitosinto on hiipunut ja palveluja ollaan nyt valmiita järjestämään maakunnallisesti tai valtakunnallisesti. Vain joka viides kansalainen kannattaa enää kuntaliitoksia. 
 
Koska uusissa rahoitusmalleissa on huomioitu myös vanhustenhuolto, se tarkoittaa, ettei vanhusvaltaistenkaan pikkukuntien tarvitsisi enää olla huolissaan itsenäisyytensä menettämisestä, jos tulevaan eduskuntaan valittavat kansanedustajat toimivat asiantuntijoiden esittämien vaihtoehtojen ja kansalaisten enemmistön tahdon mukaisesti. 
 
Hannele Rämö
 
Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Kansanedustajaehdokas sdp

 

Perspektiiviä lintutarhakeskusteluun 

Ympäristöministeriön asettama vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitojärjestelmätyöryhmä jätti mietintönsä vuonna 1994. Siinä todetaan, että luonnonvaraiset eläimet ovat valtion omaisuutta ja valtion tulisi kustantaa tilojen rakentamisesta ja eläinten hoitamisesta syntyvät kulut. Heinolassa kaiken edellä mainitun on kustantanut kaupunki kuntalaisilta keräämillään verorahoilla.
 
Kun Helsingin yliopiston eläinsairaala joutui vuonna 2006 lopettamaan luonnoneläinten vastaanottamisen, Korkeasaaren eläintarha tarjoutui ottamaan vastuun loukkaantuneiden eläinten hoidosta. Hanke oli kaatua siihen, että Helsingin kaupunki ei ollut halukas myöntämään tarvittavaa, arviolta 200 000 - 300 000 euron rahoitusta. Ympäristöministeriö tuli kuitenkin apuun ja otti vastatakseen toisen vakituisen työntekijän palkasta. Mainittakoon, että ympäristöministeriö avustaa myös mm. Pyhtään lintuhoitolaa.
 
Pieni Heinolan kaupunki on siis jo vuodesta 1977 omalla kustannuksellaan huolehtinut Suomen luonnonvaraisten loukkaantuneiden lintujen hoitamisesta. Eduskunnalle on esitetty toistuvasti talousarvioaloitteita määrärahojen saamiseksi arvokkaalle Heinolan lintutarhalle. Sitä yritettiin saada myös valtion budjettiin tälle vuodelle. Tuloksetta.
 
Olen vakuuttunut, että kaikki Heinolan päättäjät haluavat lintutarhan säilyvän, mutta samalla haluan kysyä, olisiko Heinolan kaupungin edun mukaista ollut tyytyä tilanteeseen ja jatkaa yksin tarhan rahoittamista nurisematta entiseen tapaan vuosi toisensa perään. Olisiko se ollut perusteltua myös tilanteessa, jossa resurssimme ovat laman takia tiukoilla jopa peruspalvelujen kohdalla. Meillä on eettisten näkökulmien lisäksi lakisääteisiä velvollisuuksia vastata myös inhimilliseen hätään. Toimeentulotukien viivästymisen johdosta ihmisiltä on katkaistu sähköjä, lääkkeiden saanti on katkennut ja ruokajonot ovat pitkiä. Kaupunginhallituksen myöntämä 3000 euron avustus ruokaa jakavalle Kämmenelle ei edes sekään ollut itsestäänselvyys, vaikka kyse on ihmisistä. 
 
Olen saanut paljon yhteydenottoja, joissa meitä Heinolan päättäjiä syytetään moraalittomuudesta, epäeettisyydestä, ympäristö- ja luontoarvojen turmelemisesta ja hävittämisestä. Mielestäni se on ollut kohtuuttoman kovaa arvostelua. Vammautuneet linnut ovat hyvin konkreettinen ja helposti sisäistettävä asia, jonka jokainen osaa hahmottaa mielessään ja tuntea surua ja murhetta niiden puolesta. Sen sijaan luonnonympäristön ja myös eliöstön kannalta sellainen monimutkaisempi uhka kuin esimerkiksi Rajavuoreen suunniteltu murskaus- ja jätteenkäsittelylaitos, ei puhuta samassa määrin, vaikka se voi vaikuttaa pitkälle koko alueen tulevaisuuteen ja luontoarvoihin.

Kaupunginhallituksen valtuustolle esittämä lintutarhan lopettamisuhka on siis saanut maanvyöryn liikkeelle ja herätellyt myös valtiovaltaa. Kansanedustajat, jotka eivät ole allekirjoittaneet aikaisempia talousarvioaloitteita ovat nyt eduskunnassa aktiivisia asian suhteen. Lintutarhan säilymisen puolesta on perustettu adressi, jonka jo yli 10.000 suomalaista on allekirjoittanut. Allekirjoittajien joukosta löytyy myös kansanedustaja, jonka nimeä ei ole jostain syystä näkynyt aikaisemmissa lintutarhaa koskevissa määräraha-aloitteissa.
 
Kaupunginhallituksen tekemä päätösesitys ja asian tiimoilta noussut julkinen kohu on epäilemättä onnenpotku lintutarhan lisäksi myös koko Heinolalle. Nyt on kaupungin omissa käsissä se, miten se osaa tämän julkisuuden hyödyntää positiivisesti. Lintutarha on tullut tunnetuksi koko maassa ja elän uskossa, että valtiovalta tulee jatkossa myös osallistumaan sen ylläpitokustannuksiin.
 
Hannele Rämö, Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, sdp
(Kirjoitus on julkaistu Itä-Hämelehden Vieraskynässä 7.4.2009)

 Hyväksyisitkö palkkasi myöhästyvän useita viikkoja

Toimeentulotuen varassa sinnittelevät Heinolalaiset joutuvat tällä hetkellä odottamaan useita viikkoja tukirahojaan. On selvää, että se aiheuttaa lisäongelmia jo muutenkin vaikeaa arkea eläville ihmisille. Ainoa ongelma ei ole nälkä, vaan sen lisäksi vuokrat ja laskut voivat jäädä maksamatta. Sen seurauksena saattaa syntyä hallitsemattomia tilanteita, jotka voivat olla syrjäytymisen lähtölaukauksena. Kaikilla ei ole voimavaroja neuvotella laskujen perijöiden kanssa lisämaksuaikoja ja melko mahdottomaksi se käy, jos puhelinkin menee kiinni maksamattomien laskujen takia. Syrjäytyminen ei ole pelkästään inhimillinen tragedia, vaan se tulee todella kalliiksi myös yhteiskunnalle.

Toimeentulotuen tarve voi tulla yllättäen miltei kenelle tahansa. Ensisijaiset muut etuudet, kuten sairauspäivärahat, työttömyyskorvaukset, asumistuki yms. voivat viipyä niin kauan, että joudutaan turvautumaan toimeentulotukeen niitä odotellessa. Tilanne muodostuukin melko mahdottomaksi, jos tätä kiireellistä tukeakin joudutaan odottamaan yhtä kauan.

Viime vuoden alusta voimaantullut lakimuutos, edellyttää, että toimeentulotukipäätös on annettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen tekemisestä. Kiireellisessä tilanteessa päätös on tehtävä samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Nykytilanne ei siis ole lainmukainen.

Resursseja ollaan nyt lisäämässä, mutta sekin näyttää tapahtuneen jälkijunassa. Laman syventyminen on toki vaikeuttanut tilannetta nopeasti, mutta sosiaaliasiamiehen raportin mukaan viivästykset olivat pitkiä jo viime vuonnakin. Edelleen on selvitettävä, onko uusikaan resurssimitoitus varmasti riittävä. Asia on sen verran tärkeä monien ihmisten selviytymisen kannalta, että järjestelmä ei saa olla liian haavoittuvainen esimerkiksi sairauspoissaolojen yllättäessä. Jonkinlaisen varajärjestelmän luominen tällaisia tilanteita varten olisi luotava. Se olisi tärkeä myös henkilökunnan jaksamisen kannalta.

Sosiaaliasiamiehen selvityksessä kiinnittää huomiota myös se, että Heinolassa ehkäisevän toimeentulotuen prosenttiosuus myönnetyn varsinaisen toimeentulotuen kokonaismäärästä on ainoastaan 0,45 %. Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on suositellut ehkäisevän tuen osuudeksi 3,3 %.

On selvää, että jos perheiden ja yksilöiden syrjäytyminen voidaan estää, niin se on vähänkin pidemmällä tähtäyksellä myös säästöä kuntataloudessa. Ja ennen kaikkea, meidän kaikkien tulee eettisestäkin näkökulmasta huolehtia myös niistä, joilla ei itsellään ole voimia tai osaamista taistella oikeuksiensa puolesta.

Hannele Rämö

Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

(Kirjoitus on julkaistu Itä-Hämeessä VIeraskynässä 10.2.2009) 

1. Hyviä ja huonoja investointeja, pienempiä ja isompia asioita 

Kaupunkiimme on sadan vuoden aikana investoitu paljonkin. Monet investoinneista ovat osoittautuneet virhearvioinneiksi, mutta on täällä menestystarinoitakin, kuten sellutehdas, urheiluopisto, Reumasairaala, romuteollisuus, Vierumäen monet teollisuusyritykset ja moottoritie siltoineen. Epäonnistuneita ovat olleet Hevossaaren Puukemia, olutpanimo ja upea rautatiesilta. Keskeneräiseksi jäänyt ratahanke teki sillasta aikoinaan yhden maamme kaikkien aikojen suurimmista virheinvestoinneista. Sellaiseksi se jääneekin, jos Etelä- Savon maakuntavaltuuston päätös 15.8.2008 toteutuu ja hanke jää pois maakuntakaavasta. Maakuntakaava on liikenneväylä- asioissa hyvin laajavaikutteinen ja koskee usein enemmän muita kuin sen vaikutusalueella asuvia.

Vastaisuudessa ei liene realistista odottaa tänne suuria ulkopuolisia investointeja eikä ihan kaikkea tarvitse hyväksyäkään, jos jo ennakkoon voidaan nähdä niistä olevan suurempaa haittaa kuin hyötyä kuntalaisille.Tärkeintä olisikin monipuolistaa kaupunkimme elinkeinorakenteita. Heinolalla on ollut tyypillinen, suuria teollisuuslaitoksia omaavien kaupunkien ongelma, jossa pienteollisuus ei ole menestynyt suurten joukossa.
 
Menestyksemme ja hyvinvointimme on monista eri asioista riippuvainen. Yksittäisten ihmistenkin hyvinvointiin investoimalla voidaan saavuttaa monenlaista hyötyä. Pieniltäkin vaikuttaviin asioihin kannattaa paneutua ja pohtia, voisiko niitä toteuttaa kuntalaisten kannalta järkevämmin, inhimillisemmin ja taloudellisemmin. Monet pienet asiat ovat yhdessä suuri kokonaisuus, joka vaikuttaa kaikkeen.
 
Törmäsin juuri yhteen tällaiseen järjettömyyteen kuulonhuoltoon liittyen. Maassamme on tällä hetkellä n. 750 000 huonokuuloista ja ikähuonokuuloisten määrä kasvaa koko ajan. Kuulonhuollon kuntoutus on keskitetty pääsääntöisesti keskussairaaloihin. Kuulokojekuntoutujalle tulee usein ongelmia kuulokojeen käytössä ja mikäli apua ei saa läheltä, voivat kalliit laitteet jäädä käyttämättä. Heinolan kuulovammaisten yhdistys tekee tältä osin arvokasta työtä ja tuottaa kuulolähipalvelua, jolla autetaan monia pulmallisissa tilanteissa.
 
Monet Itä-Hämeen huonokuuloiset joutuvat tällä hetkellä rutiinitoimenpiteidenkin takia asioimaan Lahdessa erikoissairaanhoidon piirissä.   Pelkästään jo matkustaminen on rankkaa näille ihmisille ja lisäksi siitä aiheutuu asiakkaille itselleen turhia ylimääräisiä kuluja, joita ei syntyisi, jos kuulon lähipalvelu olisi saatavilla terveyskeskuksesta.
 
Entä säästääkö kaupunki jotain tämän kaltaisen menettelyn ansioista? Ei todellakaan, vaan päinvastoin - erikoissairaanhoidon piirissä tehdyistä rutiinitoimenpiteistäkin laskutetaan erikoissairaanhoidon taksojen mukaan eli käytäntö tulee kalliiksi myös kaupungille. Kuulolähipalvelu on joustavaa ja toiminta synnyttää säästöjä niin kunnalle kuin asiakkaillekin. Kuullonhuollon arjen lähipalvelujen siirtäminen perusterveyshuoltoon omaan kaupunkiimme olisi siis inhimillistä ja järkevää – myös taloudellisesti. Saisimme samalla lisää myös kaivattuja työpaikkoja. 
 
Paljonkohan tällaisia kummallisuuksia, jotka voisimme itse hoitaa täällä Heinolassa loppujen lopuksi löytyykään, jos niitä aletaan penkoa ja selvittää oikein tosissaan. Ollaan siis tarkkoina ja toimitaan, jos etumme ovat vaarassa, mutta myös aloitteellisia hyödyntämään kaikki järkevät mahdollisuudet.
 
Hannele Rämö, Heinolan kaupunginvaltuutettu ja – hallituksen jäsen

(Teksti julkaistu Itä-Hämeen Vieraskynässä 23.9.2008)

2. NÄPIT IRTI TOMMOLAN KOULUSTA
 
”Vie sinä minä vikisen oo vievinäs väkisin”.  Tällaisen tapahtuman näyttämönä oli kaupunginhallituksen kokous, kun Tommolan koulun säilymistä käsiteltiin. Suurta teatteria siis, ohjaus ja lopputulos aivan erinomainen, mutta ei yleisön kannalta. Aplodien sijaan päätös antaa selkeän signaalin siitä, että lapsiperheillä ei ole sijaa Tommolassa.
 
Koulutoimi oli tehnyt ansiokkaan kouluverkkoselvityksen, jonka myös koulutuslautakunta oli käsittelyssään hyväksynyt ja joka nyt kipattiin romukoppaan erituumaisesti äänin 5-4 ja yksi tyhjä.  Tehdyllä päätöksellä tähdätään koulutoiminnan lopulliseen kuoppaamiseen Tommolassa. ”Rahat eivät ole loppu, mutta niitä ei ole” kuului perustelu.  En usko, että kaupunginjohtaja on aivan yksin ollut sekä esityksen tuottajana että käsikirjoittajana.
 
Ajatuskin Tommolan koulun lakkauttamisesta on järjetön. Tommolan kaupunginosa on Heinolan toiseksi suurin asukasmäärältään. Tommolassa on valmis infrastruktuuri. Kodit, työpaikat, päiväkoti, vuoropäiväkoti ja koulu lähietäisyydellä ja merkitsevät tommolalaisille sujuvaa arkea. Koulutoiminta on edullisin yksikköhinnaltaan verrattuna muihin kouluihin. Koulutoiminnan hautaaminen merkitsee tämän toimivan asumisympäristön keskeisen tekijän pirstaloimista. Perusteluksi ei riitä, että nyt halutaan kehittää Tähtiniemeä, kaupungin keskustaa jne. Manipuloivilla ja lyhytnäköisillä laskelmilla ei saa ohittaa Tommolan kaupunginosassa asuvien perheiden ja lasten hyvinvointia. Sosiaalisille eduille on myös annettava arvonsa ja tarvittaessa muutettava myös ne laskelmissa euroiksi, jotta yhtälön loppusummasta tulisi totuudenmukainen. Pelkkien tämänhetkisten lukujen tuijottamisen sijaan olisi syytä katsoa myös pitkälle eteenpäin ja varsinkin alaspäin – pienen ihmisen suuntaan. 
 
Onko laskelmissa otettu huomioon, että Tommolassa on käynnissä sukupolvenvaihdos? Ikääntyneet haluavat päästä lähemmäksi keskustan palveluja ja myydä kiinteistönsä. Eivät lapsiperheet niitä osta, ellei kaupunginosassa ole koulua! Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja pienten lasten vanhemmat täyttävät vapautuvat työpaikat. Kouluikäisten määrän voidaan siis perustellusti odottaa kasvavan Tommolassa lähitulevaisuudessa. Tämä oli ymmärretty myös oikein kouluverkkoselvityksessä, jonka kuntalaisia edustava toimivaltainen valtuusto oli linjannut. Miksi siis asia otettiin uudestaan esiin? Halutaanko ihmiset ja heidän kiinnostuksena asiaan väsyttää? Uskotaanko sillä löydettävän ”hukattu raha” tai saatavan aitoja säästöjä? Onko huomioitu välittömiä ja välillisiä vaikutuksia ja kustannuksia, jotka aiheutuvat useiden kymmenien perheiden arjen hankaloittamisesta? Ovatko laskelmien tekijät miettineet, mihin se voi pahimmillaan johtaa? Miksi on niin vaikeaa muistaa, että lyhytnäköiset säästöt tulevat usein kaikkein kalleimmiksi? Kaupunginjohtajan esittämässä ratkaisussa kokonaistaloudellinen edullisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Vanamon ryhmäperhepäiväkodissa on laho- ja homevaurioita, Vuohiniementien päiväkoti on mittavan remontin tarpeessa ja Rullan vuoropäiväkoti on ahdas ja epäkäytännöllinen. Pysyminen Tommola-talo vaihtoehdossa olisi tuonut em. toiminnot saman katon alle ja pitkässä juoksussa olisi tätä kautta saatu säästöjä sellaisiin taikasanoihin kuten käyttötalous ja investoinnit.
 
Lähikoulu ei merkitse lapselle pelkästään turvallista koulutietä ja tuttua ympäristöä, vaan se luo myös vankan pohjan hänen identiteetilleen. Se tiivistää myös koulun ja vanhempien yhteistyötä ja parantaa lasten harrastusmahdollisuuksia. Oma kaupunginosakoulu ei ole pelkästään lasten kannalta hyvä ratkaisu, vaan se on koko lähiympäristön sydän. Lähipalveluja karsimalla viedään alueen toimivuus ja aikaansaadaan nukkumalähiö, josta slummiutuminenkin voi saada lähtölaskentansa. Kuka siitä loppujen lopuksi hyötyisi?
 
Hannele Rämö
(Kirjoitus julkaistu Vierakynässä syyskuussa viikolla 39 2007)
 
3. Rakennusalalla rikastuu riskittä ryssimällä
 
”Rakentaa ryssäksi” kuulee joidenkin nimittävän huonoa rakentamista naapurimaatamme halventaen. Sikäläisenkään rakentamisen mahdollinen laaduttomuus ei kuitenkaan johdu siitä, etteikö tiedettäisi miten pitäisi rakentaa. Edistyksellinen tsaarinajan hallinto on esimerkiksi antanut jo 19.11.1902 asetuksen nro 249, jossa märkätilojen lattioiden kallistus määritellään aivan kelvollisesti. Olisikohan häijyä päätellä, että rakennuskulttuuriemme samankaltaisuus voisi olla syynä siihen, että rakennusliikkeemme ovat pärjänneet huomattavasti paremmin idän kuin lännen markkinoilla? Onko se itäinen laatu mennyt jotenkin veriin, vai perustuuko se vain siihen, että se on ollut taloudellisesti kannattavaa? Vanhan venäläisen sanonnan mukaan ”länsimaissa maksetaan vakuutusmaksuja, jos vaikka talo palaa. Venäjällä maksetaan siitä, ettei talo pala”. Tässä mielessä ostajan turva saattaa olla paremmin taattu Venäjällä kuin länsimaisessa asuntokaupassa.
 
Sisintä riipien luin Taloussanomissa 25.11.07 ollutta artikkelia ”Rakentajan armoilla”. Sisällöltään se on tuttu tarina. Näissä kertomuksissa uuden asunnon ostaja olettaa muuttavansa huolettomaan, korkealaatuiseen kotiin – sellaiseen, mistä myyntiesitteessäkin oli niin kauniita arkkitehdin piirtämiä kuvia. Ja vakuuttihan kiinteistönvälittäjäkin sen olevan ”unelmien kodin”. Ostaja oli muuttonsa jälkeen löytänyt unelmien kodistaan paljon rakennusvirheitä. Siis sellaisia virheitä, joita näkee rakenteita purkamatta, kuten että märkätilan lattiat kallistavat seiniä kohti. Olisikohan ostajan tullut asettaa esisopimusta tehdessään kaupan ehdoksi, että suihkuvesien tuleekin valua lattiakaivoon päin? No, ei sekään ehkä olisi onnistunut. Sopimuksia tehdessä noudatetaan yleensä yrityksen ikiomia standardiehtoja, eivätkä ainakaan suuret yhtiöt suostu niitä muuttelemaan. Ota tai jätä! Joku sen aina kuitenkin ostaa.
 
Miksi ihmeessä virheitä paljastuu välittömästi asukkaiden muutettua asuntoon, kun rakennusvalvontaviranomainen on jo hyväksynyt asunnot käyttöönotettaviksi? Tavallista on sekin, että lämpötilaa joudutaan pitämään korkealla rakennuksen valmistumisen jälkeen ”jotta rakenteet kuivuvat”. Kuinka viranomainen on voinut hyväksyä rakennuksen käyttöönotettavaksi ennen kuin rakenteet ovat kuivuneet? Mitä tulee märkätiloihin, niin Suomenkin rakentamismääräyksissä on senttimetrintarkat vaatimukset lattioiden vähimmäiskallistuksista ja kallistusten suuntakin ihan varmuuden vuoksi selvästi kirjattu – esteettä lattiakaivoon päin. Eikö ostaja voikaan luottaa siihen, että Suomessa on tiukat rakentamismääräykset, joita lain mukaan on noudatettava? Vai tarvitseeko niitä noudattaa?
 
Noh – rakennusala on sen verran poikkeuksellinen elinkeinomuoto, että lakien noudattaminen alalla ei ole kovin nokonuukaa. Sanktioista ei käytännössä ole pelkoa, vaikka laittomuudet olisivat suunniteltujakin. Rakennusvirheitä saa siis tehdä melko vapaasti ilman sen kummempaa pelkoa kuin, että saattaa huonolla tuurilla joutua niitä näennäisesti korjailemaan. Ja se riskihän kannattaa hyvän katteen toivossa aina ottaa. Harva maallikko kaikkia niitä edes huomaa tai jaksaa taistella loputtomiin rakennusliikkeen kanssa. Sitten sopii miettiä sitäkin, että jos uudessa asunnossa on ihan silmämääräisesti useita rakennusvirheitä, niin mitä kaikkea sieltä rakenteiden sisältä voikaan löytyä. Sinne lusmurirakentajan on helpointa piilottaa ne kaikkein törkeimmät virheet, jotka yleensä huomataan vasta 10–20 vuoden kuluttua, kun homehtuneet rakenteet alkavat puskea hajuja sisäilmaan. Silloin eivät mitkään vastuuajatkaan ole enää rakennusliikkeen riesana - jos rakennusliikettä ylipäätään on enää edes olemassa.
 
Hannele Rämö,
(Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Itä-Hämeen Vieraskynässä 28.11.07)
Tähän kirjoitukseen minulle ryhtyi vasteineita kirjoittamaan Ilkka Jaakkola, omat vastineeni ovat luettavissa Sana Ajallaan osiossa.
  
4. Häikäilemättömyys ei edes hävetä

Mikään yhteiskunta ei kestä eikä mikään infrastruktuuri voi toimia, jos ihmisten luottamus niihin katoaa. Merkkejä sellaisesta uhkakuvasta on jo huolestuttavissa määrin näkyvissä. Häikäilemättömyys ei enää hävetä ja ahneudesta on tullut jopa arvostettu ja ihailtu ominaisuus.

Ihmisten turvaksi on laadittu monenlaisia, yksityiskohtaisiakin lakeja ja sääntöjä. Jokaista elämän tai tapahtumien kirjon nyanssia on niihin kuitenkin vaikeata kirjata ja taitavimmat keplottelijat osaavat hyvin käyttää hyväkseen niitä aukkoja. Ja vaikka lain kirjaintakin rikottaisiin, pienellä ihmisellä on kovin vähän mahdollisuuksia pitää puoliaan.

Tästä on hyvänä esimerkkinä ryhmäkanne, jonka säätämistä elinkeinoelämä vastusti kiivaasti. Pitkän kädenväännön jälkeen saatiin sitten vuonna 2007 aikaiseksi ryhmäkannelaki, jota on kutsuttu maailman suppeimmaksi. Sitä voisi ehkä kutsua myös maailman turhimmaksi laiksi, koska sen soveltaminenkaan käytännössä ei näytä onnistuvan. Ryhmäkanteen saa nimittäin nostaa ainoastaan kuluttaja-asiamies, jolla ei kuitenkaan ole resursseja siihen. Kanteen nostamisen esteenä on myös jokaisessa oikeudenkäynnissä oleva riski, että kanne ei menesty ja silloin kuluttajaviranomainen joutuisi maksamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Sellaista riskiä ei voida ottaa, koska kuluttajaviranomaisella ei ole määrärahoja sen varalle. On myös huomionarvoista, että laki ei salli nostettavan ryhmäkannetta ympäristörikoksista. Ei siis ihme, että Keskuskauppakamari on ilmaissut tyytyväisyytensä uuteen lakiin.

Me joudumme itse kukin olemaan jatkuvasti varpaillamme hankkiessamme palveluita tai tuotteita. Luottamusta on kuitenkin vielä sen verran jäljellä, ettemme aina välitä tai ainakaan ehdi lukea kaikkea pienellä painettua tekstiä, jonka sisältö sitten usein aukeaa vasta, kun huomaamme tulleemme jujutetuksi. Joskus näyttää siltä, että olisimme jo sopeutuneetkin tilanteeseen ja pidämme sitä normaalina maan tapana, vaikka kyseessä on ääretön moraalittomuus.

Kaikkein järkyttävimmässä tilanteessa ovat kuitenkin puolustuskyvyttömimmät yksilöt. Olemme saaneet lukea tyrmistyttäviä asioita vanhusten kohtelusta hoitolaitoksissa. Uusimpana ilmiönä ovat tulleet yksityisten yrittäjien palvelutalot, jotka perustuvat maksimaaliseen voiton tavoitteluun. Jos omistajatahojen ahneus ylittää omantunnon ja inhimillisyyden rajat, ikäihmiset voivat joutua epäasiallisen kohtelun ja pelkän rahastuksen kohteeksi. Yhteiskunnalla ei ole edes toimivia keinoja tällaisen toiminnan valvomiseksi. Alammeko siis jo olla orwellimaisessa tilanteessa, jossa jokaisen vanhuksen huoneessa, wc:ssä ja käytävilläkin tulisi olla nettikamera, jonka välityksellä huolestuneet omaiset voisivat seurata läheisensä kohtelua.

Yhteiskuntajärjestelmämme perustuu siihen, että kansalaiset odottavat virkamiesten ja poliittisen vallan huolehtivan yksilön oikeuksista. Jos tällaista turvaa ei ole, olemme hukassa. Kukaan ei voi olla asiantuntija kaikessa eikä itse valvoa etujaan tässä monimutkaisessa maailmassa.

Hannele Rämö, Heinolan kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen

(kirjoitus on julkaistu Itä-Hämeen Vieraskynässä heinäkuussa 2008)

 

 

 

 

Tapahtumaketjun alkupäässä ongelmaa yritettiin peitellä syvällä virkamiessyövereissä. Kuntotutkimustenkaan valmistuttua ei katsottu aiheelliseksi ryhtyä edes korjaussuunnittelijan hankkimiseksi, vaikka tulokset osoittivat merkittävien sisäilmaongelmien olemassaolon. Joidenkin luottamushenkilöiden mielestä Työterveyslaitoksen esittämät korjaustoimenpiteet olivat vain suosituksia eivätkä vaadi mitään toimia tänä vuonna. Vasta, kun työsuojelupiiri esitti käyttökieltoukaasinsa, jotain alkoi tapahtua.
 
Valtuuston kokouksessa 15.6.09 SDP:n valtuustoryhmä esitti, että väistötiloihin olisi siirrytty lomakauden jälkeen ja lopetettu lasten ja työntekijöiden altistaminen sisäilmahaitoille. Porvariryhmittymä äänesti esityksen nurin äänin 18–25. Päiväkodin lasten ja työntekijöiden on siis palattava laajoista rakenteellisista kosteusvaurioista kärsivään ja korjauskelvottomaan päiväkotiin lomakauden jälkeenkin. Väistötiloista ei ole tietoakaan, vaikka asia on ollut tiedossa helmikuun puolivälistä saakka. Eriävän mielipiteensä ilmoittaneet valtuutetut korostivat päättäjien vastuuta, mikäli joku hoitolapsista sairastuu sisäilman haitoista tai joku henkilökunnasta saa ammattitaudin.  
 
Työterveyshuollon ylilääkärin Eeva Bahrin kannanotto (I-H 6.6.09) on oma lukunsa. Se vastaa sisällöltään niitä mielenilmaisuja, jotka olivat melko yleisiä vielä 1990-luvun alkupuolella. Silloin se oli ymmärrettävää, koska tietoa oli niukasti ja se vähäkin tieto oli hajallaan ja vaikeasti saatavilla. Monet muistavat ehkä niiltä ajoilta peräisin olevan sanonnan ”home on korvien välissä”. Lausahdus oli niin typerä, että se nopeasti kääntyi sen käyttäjiä vastaan.
 
Onko siis mahdollista, että viimeisten 10–20 vuoden aikana kertynyt mittava tietomäärä alalta ei ole saavuttanut työterveyshuoltomme ylilääkäriä? Työterveyshuolto on Heinolassa ulkoistettu Attendo MedOne’ille, jonka palkkalistoilla Bahr on. Ihmettelen, jos sosiaali- ja terveystoimi ei vaadi ko. yritykseltä vastinetta asian johdosta. Jokainen voi itse lukea, mitä työterveyshuoltolaki säätää tästä tehtävästä. Ennalta ehkäisevä työ ja varhainen asiaan puuttuminen ovat avainasemassa. Todistettavasti homeisissa tiloissa työskentelevien ihmisten oireilujen leimaaminen psyykkiseksi, on töykeätä, lääkärin ammattietiikan vastaista toimintaa.
 
Bahr vetoaa esim. ”puhtaaseen ilmanäytteeseen”. Olen hämmästynyt, että hän on tuonut tällaista harhakäsitystä julkisuuteen tarkistamatta asiaa ensin esimerkiksi Työterveyslaitoksen asiantuntijoilta. Ilmanäyte voi olla täysin puhdas, vaikka tilassa olisi massiivinenkin homeongelma. Ilmanäyte kuvastaa ainoastaan yhden hetken tilannetta eikä puhtaan näytteen perusteella voi vetää minkäänlaista johtopäätöstä homeongelman olemassaolosta. Mikrobit eivät itiöi jatkuvasti. Vielä eriskummallisemmaksi lausahduksen tekee se, että päiväkodeista ilmanäytteiden kanssa samanaikaisesti otetut laskeumamaljanäytteet osoittivat ongelman olemassaolon. Tieto ongelmien vakavuusasteesta saatiin kuntotutkimusten yhteydessä kerättyjen materiaalinäytteiden analyyseissä.
 
Bahrilta on myös kokonaan jäänyt huomioimatta, että päiväkodeista on löydetty myös myrkyntuottajiksi tunnettuja kosteusvauriomikrobeja. Erityisen ärhäköitä myrkyntuottajia nämä mikrobit ovat kasvaessaan nykyaikaisilla rakennusmateriaaleilla. Luonnonmateriaaleilla esiintyessään ne ovat paljon lauhkeampia. Tätä pidetään myös yhtenä merkittävänä syynä, miksi nykyrakennusten kosteusvaurio-ongelmat voivat olla entisiä haitallisempia. 
 
Lasten vanhempien ja työntekijöiden huoli terveysvaaroista ei siis ole tuulesta temmattu huhu, vaan tutkittu ja dokumentoitu, vakavasti otettava ongelma, jonka vähättelyn katson edesvastuuttomaksi.
 
Hannele Rämö
kaupunginhallituksen puheenjohtaja, sdp
sertifioitu rakennusterveysasiantuntija
 
(kirjoitus julkaistu Itä-Hämeen Vieraskynässä 18.6.2009)

 

Tapahtumaketjun alkupäässä ongelmaa yritettiin peitellä syvällä virkamiessyövereissä. Kuntotutkimustenkaan valmistuttua ei katsottu aiheelliseksi ryhtyä edes korjaussuunnittelijan hankkimiseksi, vaikka tulokset osoittivat merkittävien sisäilmaongelmien olemassaolon. Joidenkin luottamushenkilöiden mielestä Työterveyslaitoksen esittämät korjaustoimenpiteet olivat vain suosituksia eivätkä vaadi mitään toimia tänä vuonna. Vasta, kun työsuojelupiiri esitti käyttökieltoukaasinsa, jotain alkoi tapahtua.
 
Valtuuston kokouksessa 15.6.09 SDP:n valtuustoryhmä esitti, että väistötiloihin olisi siirrytty lomakauden jälkeen ja lopetettu lasten ja työntekijöiden altistaminen sisäilmahaitoille. Porvariryhmittymä äänesti esityksen nurin äänin 18–25. Päiväkodin lasten ja työntekijöiden on siis palattava laajoista rakenteellisista kosteusvaurioista kärsivään ja korjauskelvottomaan päiväkotiin lomakauden jälkeenkin. Väistötiloista ei ole tietoakaan, vaikka asia on ollut tiedossa helmikuun puolivälistä saakka. Eriävän mielipiteensä ilmoittaneet valtuutetut korostivat päättäjien vastuuta, mikäli joku hoitolapsista sairastuu sisäilman haitoista tai joku henkilökunnasta saa ammattitaudin.  
 
Työterveyshuollon ylilääkärin Eeva Bahrin kannanotto (I-H 6.6.09) on oma lukunsa. Se vastaa sisällöltään niitä mielenilmaisuja, jotka olivat melko yleisiä vielä 1990-luvun alkupuolella. Silloin se oli ymmärrettävää, koska tietoa oli niukasti ja se vähäkin tieto oli hajallaan ja vaikeasti saatavilla. Monet muistavat ehkä niiltä ajoilta peräisin olevan sanonnan ”home on korvien välissä”. Lausahdus oli niin typerä, että se nopeasti kääntyi sen käyttäjiä vastaan.
 
Onko siis mahdollista, että viimeisten 10–20 vuoden aikana kertynyt mittava tietomäärä alalta ei ole saavuttanut työterveyshuoltomme ylilääkäriä? Työterveyshuolto on Heinolassa ulkoistettu Attendo MedOne’ille, jonka palkkalistoilla Bahr on. Ihmettelen, jos sosiaali- ja terveystoimi ei vaadi ko. yritykseltä vastinetta asian johdosta. Jokainen voi itse lukea, mitä työterveyshuoltolaki säätää tästä tehtävästä. Ennalta ehkäisevä työ ja varhainen asiaan puuttuminen ovat avainasemassa. Todistettavasti homeisissa tiloissa työskentelevien ihmisten oireilujen leimaaminen psyykkiseksi, on töykeätä, lääkärin ammattietiikan vastaista toimintaa.
 
Bahr vetoaa esim. ”puhtaaseen ilmanäytteeseen”. Olen hämmästynyt, että hän on tuonut tällaista harhakäsitystä julkisuuteen tarkistamatta asiaa ensin esimerkiksi Työterveyslaitoksen asiantuntijoilta. Ilmanäyte voi olla täysin puhdas, vaikka tilassa olisi massiivinenkin homeongelma. Ilmanäyte kuvastaa ainoastaan yhden hetken tilannetta eikä puhtaan näytteen perusteella voi vetää minkäänlaista johtopäätöstä homeongelman olemassaolosta. Mikrobit eivät itiöi jatkuvasti. Vielä eriskummallisemmaksi lausahduksen tekee se, että päiväkodeista ilmanäytteiden kanssa samanaikaisesti otetut laskeumamaljanäytteet osoittivat ongelman olemassaolon. Tieto ongelmien vakavuusasteesta saatiin kuntotutkimusten yhteydessä kerättyjen materiaalinäytteiden analyyseissä.
 
Bahrilta on myös kokonaan jäänyt huomioimatta, että päiväkodeista on löydetty myös myrkyntuottajiksi tunnettuja kosteusvauriomikrobeja. Erityisen ärhäköitä myrkyntuottajia nämä mikrobit ovat kasvaessaan nykyaikaisilla rakennusmateriaaleilla. Luonnonmateriaaleilla esiintyessään ne ovat paljon lauhkeampia. Tätä pidetään myös yhtenä merkittävänä syynä, miksi nykyrakennusten kosteusvaurio-ongelmat voivat olla entisiä haitallisempia. 
 
Lasten vanhempien ja työntekijöiden huoli terveysvaaroista ei siis ole tuulesta temmattu huhu, vaan tutkittu ja dokumentoitu, vakavasti otettava ongelma, jonka vähättelyn katson edesvastuuttomaksi.
 
Hannele Rämö
kaupunginhallituksen puheenjohtaja, sdp
sertifioitu rakennusterveysasiantuntija
 
(kirjoitus julkaistu Itä-Hämeen Vieraskynässä 18.6.2009)

 

Homepäiväkodit – vastuutonta vehkeilyä ihmisten terveydellä
 
Heinolan homepäiväkotifarssi on oivallinen esimerkki siitä, miten ongelma ”hoidetaan” sellaisen kunnan päätöksenteossa, jonka arvomaailmassa ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat täysin toisarvoisia.
 
Tapahtumaketjun alkupäässä ongelmaa yritettiin peitellä syvällä virkamiessyövereissä. Kuntotutkimustenkaan valmistuttua ei katsottu aiheelliseksi ryhtyä edes korjaussuunnittelijan hankkimiseksi, vaikka tulokset osoittivat merkittävien sisäilmaongelmien olemassaolon. Joidenkin luottamushenkilöiden mielestä Työterveyslaitoksen esittämät korjaustoimenpiteet olivat vain suosituksia eivätkä vaadi mitään toimia tänä vuonna. Vasta, kun työsuojelupiiri esitti käyttökieltoukaasinsa, jotain alkoi tapahtua.
 
Valtuuston kokouksessa 15.6.09 SDP:n valtuustoryhmä esitti, että väistötiloihin olisi siirrytty lomakauden jälkeen ja lopetettu lasten ja työntekijöiden altistaminen sisäilmahaitoille. Porvariryhmittymä äänesti esityksen nurin äänin 18–25. Päiväkodin lasten ja työntekijöiden on siis palattava laajoista rakenteellisista kosteusvaurioista kärsivään ja korjauskelvottomaan päiväkotiin lomakauden jälkeenkin. Väistötiloista ei ole tietoakaan, vaikka asia on ollut tiedossa helmikuun puolivälistä saakka. Eriävän mielipiteensä ilmoittaneet valtuutetut korostivat päättäjien vastuuta, mikäli joku hoitolapsista sairastuu sisäilman haitoista tai joku henkilökunnasta saa ammattitaudin.  
 
Työterveyshuollon ylilääkärin Eeva Bahrin kannanotto (I-H 6.6.09) on oma lukunsa. Se vastaa sisällöltään niitä mielenilmaisuja, jotka olivat melko yleisiä vielä 1990-luvun alkupuolella. Silloin se oli ymmärrettävää, koska tietoa oli niukasti ja se vähäkin tieto oli hajallaan ja vaikeasti saatavilla. Monet muistavat ehkä niiltä ajoilta peräisin olevan sanonnan ”home on korvien välissä”. Lausahdus oli niin typerä, että se nopeasti kääntyi sen käyttäjiä vastaan.
 
Onko siis mahdollista, että viimeisten 10–20 vuoden aikana kertynyt mittava tietomäärä alalta ei ole saavuttanut työterveyshuoltomme ylilääkäriä? Työterveyshuolto on Heinolassa ulkoistettu Attendo MedOne’ille, jonka palkkalistoilla Bahr on. Ihmettelen, jos sosiaali- ja terveystoimi ei vaadi ko. yritykseltä vastinetta asian johdosta. Jokainen voi itse lukea, mitä työterveyshuoltolaki säätää tästä tehtävästä. Ennalta ehkäisevä työ ja varhainen asiaan puuttuminen ovat avainasemassa. Todistettavasti homeisissa tiloissa työskentelevien ihmisten oireilujen leimaaminen psyykkiseksi, on töykeätä, lääkärin ammattietiikan vastaista toimintaa.
 
Bahr vetoaa esim. ”puhtaaseen ilmanäytteeseen”. Olen hämmästynyt, että hän on tuonut tällaista harhakäsitystä julkisuuteen tarkistamatta asiaa ensin esimerkiksi Työterveyslaitoksen asiantuntijoilta. Ilmanäyte voi olla täysin puhdas, vaikka tilassa olisi massiivinenkin homeongelma. Ilmanäyte kuvastaa ainoastaan yhden hetken tilannetta eikä puhtaan näytteen perusteella voi vetää minkäänlaista johtopäätöstä homeongelman olemassaolosta. Mikrobit eivät itiöi jatkuvasti. Vielä eriskummallisemmaksi lausahduksen tekee se, että päiväkodeista ilmanäytteiden kanssa samanaikaisesti otetut laskeumamaljanäytteet osoittivat ongelman olemassaolon. Tieto ongelmien vakavuusasteesta saatiin kuntotutkimusten yhteydessä kerättyjen materiaalinäytteiden analyyseissä.
 
Bahrilta on myös kokonaan jäänyt huomioimatta, että päiväkodeista on löydetty myös myrkyntuottajiksi tunnettuja kosteusvauriomikrobeja. Erityisen ärhäköitä myrkyntuottajia nämä mikrobit ovat kasvaessaan nykyaikaisilla rakennusmateriaaleilla. Luonnonmateriaaleilla esiintyessään ne ovat paljon lauhkeampia. Tätä pidetään myös yhtenä merkittävänä syynä, miksi nykyrakennusten kosteusvaurio-ongelmat voivat olla entisiä haitallisempia. 
 
Lasten vanhempien ja työntekijöiden huoli terveysvaaroista ei siis ole tuulesta temmattu huhu, vaan tutkittu ja dokumentoitu, vakavasti otettava ongelma, jonka vähättelyn katson edesvastuuttomaksi.
 
Hannele Rämö
kaupunginhallituksen puheenjohtaja, sdp
sertifioitu rakennusterveysasiantuntija

 

Jaa |

 

Karri Rämö