Kuvat: Kalle Kirjalainen

Opiskelijat ylös toimeentuloloukusta

Jo riitti opiskelijoiden köyhyysloukku!

Perheessämme on viisi lasta, joista kolme on täysi-ikäisiä. Yksi lapsistamme, nykyisin 20-vuotias poikani, lähti peruskoulun jälkeen opiskelemaan urheilulukioon noin 40 kilometrin päähän kotoa. Perheemme oli tuolloin taloudellisesti hyvin tiukoilla. Yllätykseksemme poikamme jäi vähäisen ikänsä takia kaikkien tarjolla olleiden tukimuotojen ulkopuolelle. Tukipäätöksiä tehtäessä ei otettu lieventävänä seikkana huomioon perheemme erittäin vaikeaa taloudellista tilannetta.

Tälläkin hetkellä vastaavassa tilanteessa on suuri määrä kotoa opiskelemaan siirtyneitä tai siirtyviä nuoria. Stakesin ja Tilastokeskuksen mukaan opiskelijat ovat köyhyysriskin kärkisijoilla. Heidän ahdinkonsa on tilastojen mukaan yhtä suuri kuin työttömillä.

Korkeakouluopiskelijoiden opintorahaa ei ole korotettu vuoden 1992 jälkeen eikä toisen asteen opiskelijoiden sitten vuoden 1994, vaikka elinkustannukset ovat nousseet samaan aikaan kaksikymmentä prosenttia. Opiskelijoiden asumislisäkään ei riitä etenkään suurissa kaupungeissa asumiskuluihin, vaan jo muutenkin pienistä ruokarahoista osa on käytettävä vuokranmaksuun.

Sitäkin sopii hämmästellä ja kummastella, miten tähän samaan kuvioon sopii vaatimus, että opiskelijoiden olisi valmistuttava entistä nopeammin. On itsestään selvää, että opiskelu hidastuu, jos sen ohella joutuu käymään töissä eikä kaikilla ole siihen edes mahdollisuutta. Monilla paikkakunnilla opiskelijoille sopivia työpaikkoja on tarjolla todella vähän.

Opintotukien pienuus ei siis aiheuta vain opintojen viivästymistä, vaan se asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan myös taustansa suhteen. Läheskään kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea jälkeläistensä opiskelua taloudellisesti.

Niin opiskelijoiden kuin muidenkin pienituloisten kansalaisten asumisen edellytyksiin on puututtava lujalla kädellä. Asuntojen neliövuokrat ovat kivunneet niin korkeiksi, että asumislisä ei pääsääntöisesti kata kuin murto-osan vuokrasta. Asunto on kaikkien perusoikeus, joten asumista ei voi jättää yksin markkinavoimien armoille.

Vuokransääntelystä luopuminen oli suuri virhe. Jonkinlaista vuokrasäännöstelyä kaivattaisiin vieläkin ylikuumentuneiden asuntomarkkinoiden hillitsemiseksi, koska muutoin asumistukien korotuksista hyötyvät lopulta vain kiinteistösijoittajat.

Hannele Rämö

 

Jaa |

 

Karri Rämö